Ilmapumput

Ilmapumput ovat yleensä pieniä kalvopumppuja, jotka pumppaavat huoneilmaan letkun kautta akvaarioon esim. ilmastinkiven läpi. Ilmapumpun vaikutus akvaarioveden hapettajana on melko pieni, ja hapettava vaikutus perustuu lähinnä pintaan nousevien ilmakuplien aiheuttamaan vedenpinnan väreilyyn, jolloin happea liukenee ilmasta veteen. Ne eivät siis ole välttämättömiä akvaarion peruslaitteita, sillä hyvällä suodattimella varustetussa akvaariossa ilmapumpun hapettavaa vaikutusta ei juurikaan voida osoittaa.

Ilmapumput toimivat kuitenkin mainiosti koristetarkoituksessa, sillä veden läpi nousevat ilmakuplat ovat koristeellisia. Lisäksi ilmakuplat hävittävät tehokkaasti akvaarion pinnalle kertyvää bakteerikalvoa liikutellessaan vedenpintaa. Ilmapumppuja käytetään lisäksi pienissä sisäsuodattimissa eli pillisuodattimissa vedenkierrättäjänä. Ilmapumppu on myös mainio varalaite siltä varalta, että akvaarion pääsuodatin esim. hajoaa eikä pysty liikuttamaan vedenpintaa, jotta happea liukenisi veteen.

 

Perinteinen näkymä